Kolme naisista on elänyt toisen maailmansodan, Helsingin Olympialaisten ja Berliinin muurin murtumisen aikoina. Yhdelle ne ovat kaukaista historiaa, vaikka kaikkihan toistuu. Ei samanlaisena, mutta samana. Vai toistuuko?
Teos laittaa kohtaamaan ajatuksia syyllisyydestä ja häpeästä hyväksikäytön, hylkäämisen ja sairastumisen maailmassa, mutta myös ajatuksia toivosta, sopeutumisesta ja rakkaudesta. Se on syvä rakkauden tunnustus näille naisille, Helsingille ja Berliinille sekä suvaitsevaisuudelle ja kansainvälisyydelle Helsingin Olympialaisista muurin murtumiseen ja sen kansainväliseen taidegalleriaan asti.
Liisa Isotalo on arvostettu ja palkittu teatteriohjaaja, johtaja ja kouluttaja. Hänen ohjauksiaan on nähty Suomen eri teattereissa miltei neljänkymmenen vuoden ajan. Hän on toiminut paitsi ohjaajana ja johtajana, myös opettajana, käsikirjoittajana, kurssien johtajana, asiantuntijana ja poikkitaiteellisten tapahtumien taiteellisena johtajana valmistuttuaan Teatterikorkeakoulusta Helsingistä. Liisa on toiminut myös tuntiopettajana (Taik, SibA, Teak). Hän on vuonna 2009 perustetun OSIRIS teatterin perustajajäsen, ja toimii nyt sen taiteellisena johtajana.
Produktfakta
ISBN: 9789523792302
Utgivningsdatum: 2021-06-02
Språk: Finska
Författare: Liisa Isotalo
Uppläsare: Liisa Isotalo
Förlag: Basam Books
Längd: 8h 12min
Provläs: Klicka här