Fri frakt över 799 kr*
Öppet köp 30 dagar
Köp nu betala sen
Nöjda kunder sedan 2017
Enkla returer
Retkikirja uhanalaisen suurpedon reviireille kertoo niin susista kuin susivihastakin.Susikeskustelussa tunteet käyvät kuumina, vaikka äärimmäisen uhanalaisia hukkia on maassamme vain noin kaksisataa. Suojelijoita ja kanta-arviota tekeviä tutkijoita on jopa uhkailtu.Millaista suomalaisilla...
Kuollut tyttö jota kukaan ei kaipaa.Saksan myydyin dekkaristi on uhkan ja miljöön mestari.Kuumana kesäkuun päivänä löytyy joesta Frankfurtin läheltä raa'asti pahoinpidellyn tytön ruumis. Kummallista vain, ettei kukaan ei ole kysellyt...
Koko Suomi on susien kansaa! Susijengi hurmasi koko Suomen vuoden 2022 koripallon EM-kisoissa ampaisemalla supertähtensä Lauri Markkasen johdolla EM-puolivälieriin asti ja haastamalla sittemmin mestarina kruunatun Espanjan tasaväkiseen kamppailuun. Vaan mikä...
Tomi ja Roi saavat tilaisuuden lähteä lomailemaan Lapin keväthangille. Loma saa kuitenkin yllättävän käänteen: läheisestä lomakeskuksesta katoaa turisti, ja Tomi ja Roi päätyvät mukaan pelastusoperaatioon. Talvisilla tuntureilla vaanii toinenkin uhka,...
Kun kultakuume riehuu 1890-luvulla Yukonin armottomassa erämaassa Kanadassa, Valkohammas-niminen susikoira alkaa kesyyntyä. Teos on kirjoitettu pääosin susikoiran näkökulmasta, ja siinä käsitellään sekä ihmisen että eläimen väkivaltaista ja armotonta maailmaa. Elämä...
Olavi Susikoski saa kutsun tilanomistaja Gustaf Brennerin kartanoon hirvimetsälle. Mutta metsästysseurueessa ja koko tilanteessa on jotakin outoa. Entä saalis? Kun tappavat laukaukset kajahtavat, viikonloppuretki muuttuu hetkessä tragediaksi.Olavi Susikoski on suomalaisen...
Rikostarkastaja Olavi Susikoski on suomalaisen poliisiromaanin edelläkävijä: jykevä ja rauhallinen helsinkiläinen herrasmiespoliisi, joka uskoo kärsivälliseen tutkintaan ja yksityiskohtien kokoamiseen. Kun nimismiehet ja konstaapelit ovat neuvottomia, Susikosken terävä katse huomaa pienimmänkin...
Susikoski jahtaa maan nielemääMaailma on pieni rikostarkastaja Olavi Susikosken kaltaisille miehille. Hänen ei tarvinnut mennä kuin Helsingin Kauppatorille, kun silmiin saattoi osua vanha tuttu, jolla oli takanaan vuosia, kilometrejä, tuopinjälkiä...
Suomidekkarin legenda kohtaa elämänsä haasteen.Rikostarkastaja Olavi Susikoski ei pienestä hätkähdä. Paljon kokenut poliisi on varma, että rikos kuin rikos on ratkaistavissa. Miehen tunnuslause on vanha totuus: "mitä toinen ihminen pystyy...
Järeimmän luokan suomalainen jäänmurtaja Ahto pitää sisällään paitsi hirmuisen määrän raakaa voimaa myös hyvät tilat miehistölleen ja muhkeat salongit vieraita varten: laiva on Suomen valtion edustusalus, se esittelee maamme teknologiaa...
Susikoski ja murhat paratiisissa.Rikostarkastaja Olavi Susikoski katsoo syvälle hollannittaren silmiin tropiikin sametinpehmeässä yössä ja uskoo löytäneensä elämänsä naisen. Outo kuolemantapaus Monrovian värikkäällä torilla imaisee kuitenkin vastentahtoisen rikostarkastajan mukaan jutun selvittelyihin....
Mauri Sariolan lukuisten romaanien sankari ja Suomen tunnetuin poliisimies on rikostarkastaja Olavi Susikoski. Jykeväleukainen mies on rikollisten periksiantamaton saalistaja, joka uskoo että jokainen rikos on selvitettävissä sitkeällä poliisityöllä. Kun yksi...
Pohjoista naisvoimaa ja kiihkeitä kamppailuja Lontoossa. Jännitys tihenee kiitetyn STUDIO-sarjan viimeisessä osassa. Susipiste päättää palkitun, kriitikoiden kiittämän Studio-jännityssarjan. Juonilinjat huipentuvat ja aiempien kirjojen henkilöt joutuvat yllättävien käänteiden pyöritykseen.Sarjan päähenkilöt, Lontoossa...
Hyytävässä Ratamo-trillerissä tutkitaan, kuka murhaa tekoälyasiantuntijoita. Ja miksi.Ensin Helsingissä, sitten Normandiassa ja lopulta Amsterdamissa surmataan maailman arvostetuimpiin kuuluvia tekoälyasiantuntijoita. Jäljet viittaavat vahvasti Kiinan valtioon ja sotilaallisiin motiiveihin. Supon Arto Ratamo...
Edine MacLeod, vive tranquila y feliz como cuñada del jefe del clan MacLeod, sin embargo una orden real lo complicará todo. Deberá acompañar a su prima Isobel a tierras de...
Eriskummallisia perhesuhteita, kavalia huijareita, elämänmittaisia liittoja ja lyhyitä lemmenhuveja - kun kotoista luontoa tarkkailee, saippuaooppera jää juonenkäänteissä kakkoseksi.Sutinaa ja suhmurointia vie ennenkokemattomalle retkelle Suomen luonnon asukkaiden - eläinten, kasvien ja...
Lady Mary Emmeline Athena rukoilee Apollon alttarilla tulevan avioliittonsa puolesta. Hän on menossa naimisiin Parnassuksen prinssin kanssa, mutta on kuullut tästä vain huonoja asioita. Avioliitto moisen miehen kanssa on viimeinen...
Millä tavoin jotkut ihmiset nousevat oman alansa äänitorviksi ja heistä tulee ilmiöitä?Muun muassa Auri Kananen, Dome Karukoski, Emilia Kujala, Henri Alén, Mikko Hyppönen, Andrei Koivumäki, Karri ”Paleface” Miettinen, Martin Paasi...
”Onko mitään pahempaa kuin olla sokea? Kyllä vain, vielä pahempaa on, jos näkee mutta näkemys puuttuu.” Näin vastasi kuurosokea kirjailija ja vaikuttaja Helen Keller, kun ihmiset ihmettelivät hänen pärjäämistään elämässä.Ymmärrys...
Lumoavan saaristotrilogian toinen osa. Ahvenanmaalla eletään suurten purjelaivojen aikaa. Maailma on äkkiä avoin, ja pienestä Granbodan kylästä matkustetaan kauas Amerikan ja Euroopan satamiin. Uljain aluksista, nelimastoinen parkki Herzogin Cecilie, kiertää...
Tunnelmallinen historiallinen romaani 1700-luvun kartanoista ja kestikievareistaAnolan kartanon herra perustaa Leineperin ruukin, Turkuun ja Poriin nousee kauppahuoneita, koskia perataan ja kansaa rokotetaan. Maan talous on pikkuvihan jälkeen elpymässä. Mutta uusi...
Kokeneen näkijän ja tekijän syväluotaus Suomen haasteisiin ja uhkiin Mannerlaatat liikkuvat maailmanpolitiikassa ja suuria siirtoja tehdään. Muutos kiihtyy - miten käy Suomen? Kansainvälisen myllerryksen keskellä tarvitsemme uudet suuntaviitat. Hiski Haukkala...
Yksitoistavuotias Emil Wern asuu Visbyssä ja pitää siellä etsivätoimistoa vanhassa keltaisessa kioskissa. Yhdessä pikkusiskonsa Lindan ja Molly-koiransa kanssa he ratkovat menestyksekkäästi erilaisia tapauksia. Visbyssä sellaiselle toimistolle on käyttöä, sillä kaupunki...
Sairaanhoitajana työskentelevä Pirita ei pysty hillitsemään raivoaan. Astiat lentelevät muuttolaatikoihin, kun hän päästelee höyryjä ulos. Aviomies Riku on pitänyt häntä täysin pilkkanaan! Naisia ja salasuhteita on ollut melkein jokaiselle sormelle!...
Lämmin romaani elämän kauneudesta ja sen pyhistä hetkistäViivi on kustannustoimittaja, joka saa työstettäväkseen tietokirjan urkujen historiasta. Samaan aikaan hänen ystävänsä nukkuu hänen sohvallaan, Viivi tapaa kiinnostavan Manun ja tutustuu naapurin...
Hyppää mukaan sitruunamatkalle Pohjoisnavalle!Tuuli Ajo on ihastuttava uusi tuttavuus, jonka seikkailuja saa seurata sydän pamppaillen mutta hymyssä suin. Tuulia saattaa joskus pelottaa, mutta pelkuri hän ei ole. Kun pappa lähtee...
Elämä laulujen taustallaSuuret sanat -kirjassa tunnetut lauluntekijät kertovat klassikkosanoitustensa syntytarinan.Jokainen kuulija ymmärtää laulun sanat omalla tavallaan. Mutta mitä sanoitusten tekijä mahtoikaan ajatella niitä tehdessään? Tässä kirjassa tunnetut lauluntekijät muistelevat kuuluisien...
Köyhästä kommunistimaasta urheilun supervallaksi. Urheilu on ollut Kiinan kansantasavallalle keskeinen pelinappula kansainvälisen suurvaltapolitiikan areenoilla läpi maan historian. Vuoden 2022 talviolympialaisten isäntämaassa urheilija on edelleen valtion omaisuutta.Kiinassa asunut palkittu urheilutoimittaja paljastaa,...
Mika Waltarin kiihkeä läpimurtoromaani vuodelta 1928. Suuri illusioni kuvaa kulttuurinnälkäisten nuorten ystäväpiiriä kieltolain, salakapakoiden ja jazzin täyttämässä Helsingissä ja vähän Pariisissakin. Sitä on luettu avainromaanina, sillä henkilöillä oli tunnetut esikuvat....
Tasan kello viisi tiistaiaamuna maaliskuun 16. päivänä 2004 poliisi iski suurella joukolla Kööpenhaminan ”vapaakaupunki” Kristianiaan, joka reilun 30 vuoden ajan on kehittynyt Pohjois-Euroopan huumekaupan keskukseksi. Ensisijainen tarkoitus oli lopettaa avoimena...
Älä tule huijatuksi ravintopuheen viidakossaAuttavatko vähäkaloriset tuotteet painonhallinnassa vai lisäävätkö ne todellisuudessa paino-ongelmia? Ovatko maitotuotteet luustolle hyödyksi vai jopa haitaksi, ja ovatko suosikkidieetit turvallisia? Entä onko medialla ja elintarviketeollisuudella jo...
Jokaisen ponitytön suosikkisarjassa ratsastetaan tällä kertaa seikkailuretkellä.Elina täyttää pian yhdeksän vuotta. Hän tietää hyvin mikä olisi kaikkein paras syntymäpäivälahja: tietenkin Sinttu! Onneksi lahja on melkein yhtä hyvä. Elina saa osallistua...
Siitä hetkestä lähtien, kun orpopoika Pip kertomuksen alussa törmää hautausmaalla erääseen karanneeseen rangaistusvankiin, on lukija vangittu tähän Dickensin verrattomaan, kirjavan hahmokaartin asuttamaan maailmaan. Matkallaan Pip tapaa muun muassa merkillisen Neiti...
Bisneslegendan taival mökintytöstä ikoniksi Kirsti Paakkasen elämäntarina on vertaansa vailla. Pieneen mökkiin syntyy tyttö, vaikka poikaa oli toivottu. Köyhän kodin lapsi lähtee maailmalle matkatavaroinaan vain pahvilaatikko ja omaisuutenaan luja usko...
Tärkeintä ei ole onnistuminen vaan se, että on hyvä tarina kerrottavaksi. Tiia Rantasen omaelämäkerrallinen esikoiskirja ei pelkää nauraa itselleen. Tavallisesti elämäkertakirjat kertovat kovasta työstä, periksiantamattomuudesta ja menestyksestä, mutta tämä ei...
Kirjoituksia kirjallisuudesta ja elämästä. Mikä on sinun suurteoksesi? Kirja joka mullisti elämäsi. Kirja jonka haluaisit kaikkien lukevan. Tai joka on niin tärkeä ja rakas, että haluaisit varjella sitä muiden katseilta....
Din Varukorg är tom.
Land
län
Postnummer
Rabattkoden aktiveras i Kassan